Näin muutin ostamatta lainkaan pakkausmateriaalia | Ideoita ekologiseen ja halpaan muuttoon

Muutin viikko sitten, enkä ostanut lainkaan pakkausmateriaalia sitä varten! Se vaati kuitenkin sen, että olin kerännyt kasalle pakkausmateriaalia jo kauemman aikaa. Se vaati myös hurjasti luovuutta ja usein sainkin ahaa-elämyksiä; miksi ihmiset edes ostavat pakkausmateriaalia, kun sitä löytyy jo näin hyvin kotoa?

   Ennen muuttoa on tärkeää karsia kaikki omistamansa tavarat – aloita siis hyvissä ajoin. Se voi tuntua todella raskaalta ja aikaa vievältä, mutta on turhaa viedä uuteen kotiin tavaraa, jota ei tarvitse. Se tavara kuluttaa pakkausmateriaalia ja lisäksi aikaasi ja voimiasi, kun joudut kantamaan turhuuksia paikasta toiseen. 

   Tässä helposti luettava lista kaikista käyttämistäni pakkausmateriaaleista ja lisäksi muista keksimistäni tavoista pakata, joita en tällä kertaa käyttänyt. Alempaa löydät vinkkejä näiden tuotteiden käyttöön. 

Pakkauslaatikot:

  • banaanilaatikot
  • pahvilaatikot, joita tulee nettitilausten yhteydessä
  • pahvilaatikot, joita tulee fyysisten ostosten yhteydessä (esim. leivänpaahtimen laatikko)
  • muovilaatikot, joita itseltäsi jo löytyy
  • vuokrattavat muovilaatikot
  • Ikea-kassit
  • kangaskassit (ja muovikassit/jätesäkit)
  • matkalaukut
  • kaikki mahdolliset kassit ja laukut, mitä kotoasi löytyy

+ tutuilta lainaaminen

Pakkausmateriaalit:

  • lehdet
  • mainoslehtiset
  • nettitilausten mukana tuleva pakkausmateriaali
  • ostosten mukana tuleva pakkausmateriaali
  • pikaruoan mukana tulevat juomatelineet
  • sangot ja vadit
  • peitot, tyynyt, viltit
  • lakanat
  • pyyhkeet
  • vanhat verhot, lakanat, pyyhkeet ja muut rätit (katso myös kirppareilta!)
  • huivit, villasukat, pipot, lapaset
  • villapaidat
  • takit

+  tutuilta pakkausmateriaalin kysyminen

Vinkkejä: 

Pakkauslaatikot:

> Banaanilaatikoita saa kaupoista, kun vaan uskaltaa kysyä. Usein niitä on varattu asiakkaita varten kaupan varastoon! Niitä voi löytyä myös kaupan edestä. 

> Kun käytät pahvilaatikoita (ei banaanilaatikoita), vahvista liitoskohdat ulkoa päin esimerkiksi ilmastointiteipillä.

> Merkitse laatikoihin tussilla, jos ne sisältävät särkyviä asioita. Merkitse halutessasi myös, mihin huoneeseen laatikko kuuluu.

> Kirjoita tärkeiden laatikoiden sisältö pieneen lappuun, jonka asetat pakkaukseen heti kannen alle. Tämä auttoi itseäni huomattavasti, kun etsin lautasia ja kuppeja! Luin vain listan ja totesin, ettei tavarat olleetkaan tässä laatikossa; ja eikun seuraavaa tutkimaan. 

> On turha pakata kasseja mukaan ilman, että laittaisi niihin tavaraa. Kangaskassit kannattaa pakata täyteen pientä tilpehööriä tai esimerkiksi vaatteita. Ne kannattaa asettaa muiden laatikoiden päälle muuttoautossa, jotta ne eivät likaannu. 

> Matkalaukut ovat mahtavia raskaille asioille, kunhan käytössäsi on hissi. Matkalaukkuun voi pakata ne kaikista rakkaimmat astiat tai esimerkiksi kirjoja. 

Pakkausmateriaalit:

> Aloita säästämään sanomalehtiä, mainoksia ja kaikkea mahdollista pakkausmateriaalia muutama kuukausi ennen muuttoa. Varmista, että ne ovat kierrätettävissä muuton jälkeen. 

> Pikaruoan juomatelineitä voi käyttää esimerkiksi kynttilänjaloille, kuten itse tein. Niitä voi käyttää myös juomalaseille tai maljakoille; mitä ikinä keksitkään. 

> Vilteillä, peitoilla ja tyynyillä voi suojata särkyviä esineitä, kuten maljakkoja tai valaisimia. Myös vateja voi käyttää vastaavaan: suojasin suurta maljakkoa isolla vadilla, jota käytän pyykin käsinpesuun. Näin maljakko ei kolahtanut mihinkään ja pääsi perille turvallisesti. 

> Säästä reikäiset ja nuhjuiset pyyhkeet, lakanat, verhot ja kaikki muu vastaava. Voit suojata niillä huonekaluja tai esimerkiksi leikata niistä paloja, joilla suojata särkyviä esineitä.

> Lakanoita ja muita kankaita voi etsiä myös kirppareilta. Niitä voi uusiokäyttää ekologisena lahjapaperina tai esimerkiksi rätteinä, jos kangas on huonolaatuista!

> Villapaitoja ja huiveja voi käyttää särkyvien asioiden suojaamiseen samalla tavalla kuin kuplamuovia. Myös paksu talvitakki ajaa paksun kuplamuovin asiaa.

> Paksujen villasukkien tai lapasien sisään voi laittaa ne hienoimmat viinilasit tai mitä ikinä keksitkään. Myös pipoja voi käyttää särkyvien asioiden suojaamiseen. 

Yleisiä vinkkejä: 

> Pakkaa seuraavana yönä ja päivänä tarvitsemasi asiat reppuun, niin vältyt kaaokselta. Voit pakata mm. hammasharjan ja muut hygieniatarvikkeet, vaatteita, lautasen, mukin ja aterimet, lakanan, pyyhkeen, vessapaperia, lompakon ja laturit. Varaa myös laastareita saataville mahdollisten haavereiden takia ja lisäksi mattopuukko voi olla hyvä laatikoiden avaamista varten. 

> Ennen kuin hävität muutossa käyttämäsi materiaalit, kysy, onko kukaan lähialueellasi muuttolaatikoiden tai pakkausmateriaalien tarpeessa. Jos ei, pyri kierrättämään kaikki asianmukaisesti. Voit toki myös säästää pakkausmateriaalia seuraavaa muuttoa varten, jos sinulla on siihen mahdollisuus. 

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on whatsapp
Share on email

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

saatat pitää myös näistä postauksista

Vieritä ylös