LUUKKU 9: Talven ANTI HAUL: näitä asioita en osta tänä talvena

Talvi on vaikeaa aikaa kulutuksen kannalta. On Black Fridayta ja joulushoppailuja, ja koko pimeä vuodenaika saa kaipaamaan pieniä piristysruiskeita. Olen itsekin halunnut ostaa tänä talvena vaikka mitä tarpeetonta, mutta olen saanut pidettyä ostohimot kurissa – ainakin melkein. Koska olen matkalla minimalistisempaan elämään, pyrin olemaan ostamatta turhuuksia ja siitä syystä tämän päivän luukku ei ole haul (ostostenesittely) vaan anti haul (näitä asioita en osta).

Näitä asioita en osta tänä talvena:

  1. Tekstiileitä

Lämpimät viltit, pöytäliinat, pehmeät pyyhkeet ja muut vastaavat ovat houkutelleet tänä pimeänä ja kylmänä aikana. Tiedostan kuitenkin, etten tarvitse yhtään lisää tekstiileitä, joten pidättäydyn niiden ostamisesta.

  1. Joulukoristeita

Kuten olen aiemmassa postauksessa sanonut, omistan kaksi joulukoristetta, enkä ole hankkimassa enempää ainakaan vielä. Mutta voi kun olen nähnyt kauniita tuotteita, joita olen halunnut ostaa.

  1. Kynttilöitä

Kynttilät ovat todella kauniita ja varsinkin viimeisen parin vuoden aikana on ilmestynyt paljon erikoisia kynttilöitä. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei kynttilöitä löytyisi jo omasta kaapista ihan tarpeeksi…

  1. Ihonhoitotuotteita

Talvi kuivattaa ihoa ja toisaalta pimeä aika vaatii arjen hemmotteluhetkiä. Kaikenlaiset maskit, rasvat ja saippuat houkuttelevat, mutta toistaiseksi olen pystynyt olla ostamatta niitä (melkein…). Koska totuushan on, etten tarvitse yhtään enempää ihonhoitotuotteita. 

  1. Meikkejä

En hirveästi meikkaa nykypäivänä, enkä tule ostamaan talven uutuustuotteita.

  1. Talvikenkiä

Olen onneksi löytänyt sellaiset talvikengät, jotka kestävät vuodesta toiseen ja jotka sopivat moneen tilanteeseen. Näin ollen en anna itseni ostaa enää uusia kenkiä.

  1. Talvitakkeja

Vyölliset tikkitakit ovat ihania ja ovat houkutelleet suuresti. Olen kuitenkin todella tyytyväinen jo omistamaani paksuun ja pitkään toppatakkiin, enkä tarvitse uusia.

  1. Trendituotteita

Vyöllisistä tikkitakeista päästäänkin seuraavaan, eli trendituotteisiin. Tämä tuote on selkeästi nyt muotia ja tuntuu, että jokainen firma tekee oman versionsa siitä. Loppuvuoden aikana on noussut myös muita trendejä, joihin en aio ottaa osaa niiden lyhytkestoisuuden vuoksi.

  1. Elektroniikkaa

Elektroniikka on ongelmallista: sen tuottaminen kuluttaa hirveästi resursseja ja toisaalta sitä on vaikeaa kierrättää. Siitä syystä en aio ostaa uutta elektroniikkaa tänä talvena. Ja suoraan sanoen en keksi mitään elektroniikkatuotetta, jota tarvitsisin.

  1. Kasveja

Rakastan kasveja ja olen viimeisen 1,5 vuotta hamstrannut niitä. Tai en ehkä ihan hamstrannut, mutta kasveja löytyy tosiaan aika paljon jo omasta takaa. Talvisin kasvit ovat muutenkin koetuksella, joten en aio ottaa enempää kasveja riesaksi. Ja en edes tarvitse enää uusia kasveja, vaikka toivelista onkin pitkä…

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

saatat pitää myös näistä postauksista

Vieritä ylös