Vaatekaapin kulmakivet – eettisesti ja ekologisesti

Kulmakivet ja vastuulliset yritykset löytyvät postauksen lopusta, sillä halusin sanoa ensin muutaman sanasen pikamuodista ja kestävästä kuluttamisesta. Ne kuitenkin liittyvät aiheeseen niin vahvasti. 

+ Kurkkaa myös postauksen lopussa oleva ladattava pdf, jossa on tulostettava sivu omien kulmakivien kartoittamiseen. Testasin sen toimivaksi, kun siivosin vaatekaappini muutama viikko sitten.

Pikamuodin ongelmat

Lopetin pikamuodin ostamisen pari vuotta sitten. Olin tiennyt jo kauan pikamuodin epäeettisyydestä ja sen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen, mutten ollut tajunnut ongelman laajuutta. Päätin alkaa boikotoida vaatekauppoja, jotka tuottavat pikamuotia. Boikotointi ei korjaa ongelmaa, mutta uskon sen auttavan varsinkin, jos samanaikaisesti yrityksille annetaan palautetta ja pakotetaan muutokseen.

   Pikamuodilla tarkoitetaan muotia, jossa mallistot vaihtuvat tiuhaa tahtia, vaatteita ei ole tarkoitettu kestäväksi ja ne ovat halpoja. Pikamuoti saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne, sillä vaatteita heitetään pois niiden rikki menemisen takia nopeaa tahtia ja mallistojen vaihtuessa tiuhaan vaatteita jää pakostakin yli. Lisäksi on tullut ilmi, että osa yrityksistä polttavat ylijäämätuotannon niiden kierrättämisen sijaan. 

   Vaatteet tuotetaan usein epäeettisissä oloissa. Niiden halpa hinta tarkoittaa sitä, ettei työntekijöille makseta aina edes elämiseen riittävää palkkaa. Monen työpäivät venyvät laittoman pitkiksi ja lapsityövoiman käyttö ei ole epätavallista. Myös työolosuhteet saattavat olla kyseenalaisia, elleivät jopa vaarallisia, eikä työntekijöillä ole oikeutta vaatia parempia oloja. 

   On houkuttelevan helppoa kävellä lähimpään pikamuotia myyvään liikkeeseen ja ostaa halpa vaatekappale ja on ihan ymmärrettävää, ettei ole varaa ostaa tavallista kalliimpaa vaatetta noin vain. Suurin ongelma ei olekaan se, että ostetaan vaatteita tarpeeseen pikamuotiliikkeistä. On ihan ok ostaa vaatteita pikamuotiliikkeistä, jos oikeasti niitä tarvitsee, eikä ole mitään muuta vaihtoehtoa. Suurimpana ongelmana on se, että ihmiset, joilla olisi varaa ostaa parempaa, ostavat pikamuotia ja se, että tarpeettomia vaatteita kannetaan kaksin käsin kotiin, oli oma varallisuus mitä tahansa. Näen myös ongelmana yhteistyöt pikamuotiyritysten kanssa, mutta ymmärrän, ettei aina ole varaa valita yhteistyökumppaneitaan. 

   Lasten vaatteet ovat ongelma, sillä lapset kasvavat niin nopeasti, että tuntuisi turhalta sijoittaa ekologisiin vaatteisiin. Toisaalta tuntuu ironiselta ostaa lapselle mahdollisesti jonkun toisen lapsen tekemä vaate. Koen, että helpoin ratkaisu tähän ongelmaan on ostaa vaatteita kirpputoreilta ja kierrättää vaatteita sisarusten ja ystäväperheiden kesken. Monet myyvät lasten merkkivaatteita varsinkin nettikirpputoreilla ja Facebookissa, joten niitä kannattaa pitää silmällä!

Himoshoppaajasta tietoiseksi kuluttajaksi

Uskokaa tai älkää, rakastin nuorempana shoppailua. Uusia vaatteita tuli ostettua harva se päivä ja vaatekaappi pursusi vaatteita. Alennusmyynnit houkuttelivat ja usein tuli ostettua halpoja vaatteita vain koska ne olivat halpoja. Etsin myös omaa tyyliäni ja se muuttui usein. 

   Nykyään rakastan käydä kirpputoreilla ja ostan vaatteita paljon harvemmin kuin ennen. Olen tehnyt paljon hyviä löytöjä, joita vaalin. On kiehtovaa ajatella, että vaatteella on jokin tarina ja nyt voin jatkaa tuota tarinaa, kunnes vaate saa jatkaa elämäänsä taas uudelle omistajalle. Huomaan, että arvostan kirpputorivaatteita ja ekologista ja eettistä muotia paljon enemmän kuin pikamuotia. Syynä saattaa olla juuri tuo tarina, mutta toisaalta se, että on sattunut löytämään jotain todella siistiä mitä muilla ei ole tai jotain, jota on etsinyt pitkään. Vastuullisessa muodissa kalliimpi hinta kannustaa pitämään huolta vaatteesta ja arvostamaan sitä. 

   Kun tarvitsen jotain, pyrin etsimään sen käytettynä, mutta jos se ei ole mahdollista, pyrin ostamaan sen eettiseltä ja/tai ekologiselta yritykseltä. Vaatteet ovat nykyisin hyvin saatavilla olevia, eikä aina tarvitse tilata netistä. 

Eettiset ja ekologiset kulmakivet & minimalistinen vaatekaappi

Paras olisi, jos ostaisi kaikki vaatteensa kirpputoreilta. Yleisestikin se, mikä on jo olemassa, on aina parempi kuin uusi. Kaikille kirpputorit eivät ole saatavilla, eikä hyviä löytöjä voi aina tehdä. Siksi uusien vaatteiden ostaminen on pakollista useammille meistä. Kuten aikaisemmin mainitsin, eettiset ja ekologiset vaatteet ovat usein kalliimpia kuin mihin normaalisti on tottunut. Vastuullisessa vaatekaapissa ideana on se, että kalliimpi vaate kestää vuosia ja toisaalta sen valmistaja on saanut kunnon palkan vaatekappaleen tekemisestä ja on saanut työskennellä turvallisesti. Usein vaatteet ovat kierrätysmateriaaleja tai muuten ekologisia materiaaleja ja yrityksen tärkeimpänä agendana on tuottaa vastuullista hidasta muotia. Hinnan vuoksi vaatekaappi kannattaakin koostua vain tarpeellisista vaatekappaleista, sellaisista, joita arvostaa ja jotka ovat omia lempivaatteita. Olisi hyvä, jos kaikki vaatekappaleet sopisivat yhteen, mutta se saattaa joskus olla vaikeaa. Pyrin itse soveltamaan minimalismia vaatekaappiini ja pitämään sen mahdollisimman pienenä, jolloin asujen keksiminen on paljon helpompaa. Tällöin varsinkin vaatteiden monikäyttöisyys on tärkeää, eikä vaatteita hirveästi tarvitsekaan omistaa kulmakivien ulkopuolelta. 

   Ei ole olemassa listaa vaatteista, joita jokaisella pitäisi olla. Se, että jokaisen pitäisi omistaa esimerkiksi valkoinen kauluspaita, on vale. Siksi olenkin pyrkinyt tekemään mahdollisimman sovellettavissa olevan listan, joka toivottavasti herättää ajatuksia myös siitä, onko jokainen omistamasi vaate oikeasti tarpeellinen vai vain sellainen, mikä nähdään yleisesti kulmakivenä. Valitse kategorioista, mitä vaatteita käytät ja tarvitset itse. Yksi lista ei sovi kaikille, joten älä seuraa listoja orjallisesti. Pidä mielessä omat tarpeet ja tyyli! Jos töissä joutuu käyttämään vaatteita, jotka eivät ole omaa tyyliä, voi olla hyvä omistaa kaksi ”vaatekaappia”, työ ja arki, joissa voi kussakin olla erilaiset kulmakivet. 

   Kolusin koko netin läpi etsiessäni ekologisia ja/tai eettisiä yrityksiä ja yllätyksekseni löysin useita itselleni tuntemattomia merkkejä. Osa alla listatuista kaupoista on sellaisia, jotka myyvät useampaa merkkiä ja osa on vain yhden merkin kauppoja. Osa merkeistä on edullisempia, osa kalliimpia. Oikaise ihmeessä, jos jokin yritys ei olekaan vastuullinen tai jos mielestäsi listalta puuttuu jotain. Olen pyrkinyt valitsemaan yrityksiä, jotka ovat suomalaisia tai eurooppalaisia tai joiden tuotteita on saatavilla Euroopasta, joten siksi listalta voi puuttua useita vaatemerkkejä! Kannattaa tutustua myös Euroopan ulkopuolisiin yrityksiin, jos on valmis maksamaan posti- ja tullimaksuja. Päivitän listaa aina, kun löydän uusia merkkejä, sillä moni vastuullinen yritys on varmasti jäänyt listan ulkopuolelle. 

Hyvän listan merkeistä löytää myös täältä (sis. myös Euroopan ulkopuolisia yrityksiä) ja täältä (sis. vain suomalaisia yrityksiä).

♥︎    ♥︎    ♥︎

Yläosat: 
 
Yläosissa on hyvä huomioida monikäyttöisyys ja kerrospukeutuminen. Moni yläosa soveltuu niin arkeen kuin juhlaan ja kerrostamalla yläosia voi saada aikaan mielenkiintoisia kokonaisuuksia. Kerrospukeutuminen auttaa myös kylmillä ilmoilla, jolloin ei tarvitse välttämättä omistaa erikseen kesä- ja talvivaatteita. Yläosissa on tärkeää huomioida myös kestävyys. Huonojen paitojen kainalot rikkoontuvat tai värjääntyvät helposti ja nukkaantumista voi olla vaikea välttää. 
 
  • Olisi hyvä omistaa muutama perusvärinen ja kevyt paita, joita voi käyttää sekä kuumilla että kylmillä ilmoilla (kerrospukeutuminen) ja jotka käyvät myös aluspaitoina sekä vaatteiden mielenkiintoisessa kerrostamisessa. Tähän samaan kategoriaan voisi laskea myös rennot mekot. Omia tällaisia kulmakiviäni ovat musta ja valkoinen t-paita, musta toppi ja t-paitamekko.
  • Olisi hyvä omistaa myös muutama paksumpi paita, joita voi käyttää kylmemmillä ilmoilla ja jotka soveltuvat kerrospukeutumiseen. Itselleni tällaisia ovat musta pitkähihainen paita, sekä musta ja beige villapaita.
  • Vaikka aikaisemmin sanoin, ettei jokaisen tarvitse omistaa valkoista kauluspaitaa, olisi hyvä omistaa muutama siistimpi paita, jotka soveltuvat niin arkeen kuin juhlaan. Omia kulmakiviäni tästä kategoriasta ovat siisti silkkitoppi ja bleiseri.
  • Yläosista tärkeitä ovat myös takit, jollaisia olisi hyvä omistaa jokaiselle vuodenajalle sopivia. Esimerkiksi talvisin tärkeää on paksu toppatakki, joka soveltuu jokaiseen asuun ja mahdollisimman moneen tilanteeseen. Syksyisin ja keväisin tarvitsee kevyempää takkia, jollainen voi olla esimerkiksi farkkutakki, nahkatakki, villakangastakki, sadetakki tai trenssi. Kesäisin takkia ei välttämättä tarvitse, mutta esimerkiksi huppari ja villatakki sopivat viileneviin kesäiltoihin, sekä mielenkiintoiseen kerrospukeutumiseen säällä kuin säällä. Itselleni tärkeitä ja monikäyttöisiä takkeja ovat toppatakki, villakangastakki, farkkutakki, villatakki, huppari sekä kuoritakki, joka soveltuu varsinkin ulkoiluun ja kestää hieman vettäkin. 

Tsekkaa nämä kaupat yläosia ostaessa:

Pure Waste | Karma | Nosh | Nudge | Weecos | Ivalo | Melli | Kaino | Nouki | Radhica | R-Collection Filippa K |  Neuw | Ekohelsinki | Arelastudio | Neulomo | Kaiko | Dedicated | Uhana design | Ecoalf | Organic Basics | People Tree | Nu-in | Globe Hope | Samsoe Samsoe

Alaosat: 
 

On hyvä omistaa muutama omaan tyyliin ja elämäntilanteeseen sopiva alaosa. Jokainen ihminen ei tarvitse mustia suoria housuja, eikä jokainen välttämättä farkkuja. Alaosissa kannattaa miettiä sitä, mitä oikeasti tykkää käyttää, minkälaiset alaosat istuvat päälle, sekä sitä, kuinka voisi käyttää vaatekappaleita mahdollisimman monipuolisesti. Materiaalien laadukkuus on tärkeää, sillä huonojen housujen polvet pussittuvat ja housujen haaraväli kuluu puhki turhan nopeasti. 

  • Olisi hyvä omistaa muutama arkialaosa, jotka soveltuvat melkein säälle kuin säälle. Tällaisia voivat olla esimerkiksi farkut, rennot kangashousut tai chinot, sekä shortsit ja hame, joita pystyy kerrostaen käyttää jopa talvisin. Omia tällaisia kulmakiviäni ovat siniset ja mustat farkut, sekä farkkushortsit.
  • Arkialaosien lisäksi olisi hyvä omistaa muutama siistimpi alaosa, jotka menevät myös arjessa. Ensimmäisestä kohdasta esimerkiksi hame ja chinot sopisi tähän, sekä ne kirotut mustat suorat housut, jotka ”jokaisen täytyisi omistaa”. Itselleni mustat housut ovat tärkeät, koska olen löytänyt juuri täydelliset niin arkeen kuin juhlaankin sopivat hieman leveälahkeiset ja rennommat sellaiset. 
  • Myös niin sanotut kotihousut ovat tärkeitä, sillä tuskin kukaan on kotona farkut jalassa. Kotihousuja voi tietenkin käyttää myös arjessa ja kerrospukeutumisessa, sekä esimerkiksi matkustaessa tai yöpukuna. Kotihousuista itselleni tärkeitä ovat collegehousut ja legginsit, ja lasken ne tärkeäksi osaksi toimivaa vaatekaappia.

Tsekkaa nämä kaupat alaosia ostaessa:

Pure Waste Ivalo | Nouki | R-Collection | Filippa K Kaino | Neuw | Dedicated | Weecos | Nudge | Karma | Arelastudio | Neulomo | Nosh | Radhica | Kaiko | Uhana design | Ecoalf  Organic Basics | People Tree | Nu-in | Globe Hope | Samsoe Samsoe

Juhla-asu: 

Yksi omaa tyyliä oleva juhla-asu riittää, mikäli juhlissa käy harvoin. Asua on helppo tuunata esimerkiksi kengillä ja asusteilla. Jos käy juhlavissa tilaisuuksissa useammin, voi olla hyvä omistaa muutama asu, joihin kuuluvia kappaleita voi yhdistellä keskenään. Juhla-asuina voi toimia esimerkiksi puku, siisti paita ja hame, jolloin asukokonaisuuksia voi tehdä useita. Juhla-asu voi myös koostua arkivaatteista, eikä sen tarvitse olla erillinen harvoin käytetty asu. Jos juhlia on todella harvoin, voi juhla-asunkin vuokrata tarvittaessa.

Tsekkaa nämä kaupat juhla-asuja ostaessa:

Nudge | Melli | Nouki Filippa K | Arelastudio | Dedicated | Weecos | Nosh | Karma | Neulomo | Kaiko | Ivalo | Uhana design | Radhica | People Tree | Nu-in | Samsoe Samsoe

Urheiluvaatteet:
 

Urheiluvaatteiden tarve riippuu tietenkin harrastamastaan lajista. Itse tarvitsen salivaatteita ja ulkoiluvaatteita. Ekologisia urheiluvaatteita löytyy yllättävän usealta merkiltä ja esimerkiksi Partioaitassa on vihreämpi valinta -kategoria, joka helpottaa shoppailua. 

Tsekkaa nämä kaupat urheiluvaatteita ostaessa:

Népra | Houdini Haglöfs | Patagonia | Vaude | Nudge | Weekendbee | Arctic flamingo | Weecos | Pura Clothing | Ekohelsinki Karma | Ivalo | Ecoalf Organic Basics | People Tree | Nu-in

Yöpuku/oloasu:
 

Kaikki eivät käytä nukkuessaan yöpukua, mutta itse koen sen yhdeksi vaatekaapin tärkeistä vaatekappaleista. Ja vaikka ei kotona yöpukua käyttäisikään, reissussa se on usein tarpeellinen. Yöpuvun ei tarvitse olla erillinen, vaan se voi koostua vaatekaapin muista kulmakivistä, kuten t-paidasta ja legginseistä. Kotona kukaan tuskin on farkut jalassa, joten oloasukin on usein tarpeellinen. Sekin voi koostua jo vaatekaapissa olevista vaatteista, eikä sen tarvitse olla erillinen kokonaisuus. 

Alusvaatteet, sukat:
 

Hyvin istuvat, mukavat ja laadukkaat alusvaatteet ovat koko pukeutumisen perusta. Alusvaatteita on hyvä olla erilaisia eri tilaisuuksiin, sillä eri vaatekappaleiden alle sopii erilaiset alusvaatteet ja eri tilanteissa voi olla esimerkiksi erilainen tuen tarve. Sukkiakin voi olla hyvä omistaa muutamia erilaisia eri tilanteisiin, eri kengille ja eri säätiloihin.

Tsekkaa nämä kaupat alusvaatteita & oloasuja ostaessa:

Swedish stockings | Ekohelsinki Nudge | Weecos | Lara intimates | Aikyou | Anekdot | Vatter | Saint basics Ivalo | Organic Basics | People Tree | Nu-in | Globe Hope

Uima-asu:

Uima-asu on aina hyvä olla, vaikka ei aktiivisesti kävisikään uimassa. Sitä voi esimerkiksi käyttää osana asua kuumana kesäpäivänä.

Tsekkaa nämä kaupat uima-asuja ostaessa:

HallaxHalla | Ohoy swim | 1979 | My Marini | Pura Clothing | Lilja the Label | Patagonia | Vanilla Sand | Ché | Dedicated | Ekohelsinki | Nudge | Weecos | Ivalo | Anekdot | Nu-in

Kengät: 
 

Kengätkin kuuluvat oleellisena osana vaatekaappiin. Kengissä tärkeää on varsinkin käyttömukavuus ja kestävyys, sekä puhdistuksen ja muun huollon helppous kotioloissa. Kenkiä on todella vaikea löytää sekä ekologisina että eettisinä (+vegaanisina), joten jos mistään ei löydy tällaisia merkkejä kannattaa yrittää etsiä kestävän kehityksen -periaatteiden mukaisesti tehtyjä kenkiä. 

  • Ainakin yhdet arkikengät (+ mahdollisesti erilliset lenkkarit) ovat pakolliset toimivassa vaatekaapissa. Niillä täytyy olla hyvä kävellä, niiden täytyy olla kestävät ja niiden puhdistuksen sekä huollon tulisi olla mahdollisimman simppeliä. 
  • On myös hyvä omistaa yhdet siistimmät kengät, jotka toimivat juhlissa ja muissa tilaisuuksissa, joissa vaaditaan hieman lenkkareita tyylikkäämpää. Näillä kengillä tulisi olla hyvä kävellä ja oleskella, mutta tämä vaatimus ei ole niin tiukka kuin arkikengissä. Juhlakengät voivat olla arvokkaampaa materiaalia ja niiden huolto monimutkaisempaa, sillä niitä ei käytetä niin usein. Toki näitäkin voi käyttää arjessa silloin tällöin. 
  • Hyvät talvikengät ovat tärkeät lumisessa kelissä. Niiden täytyisi olla vettähylkivät, mukavat ja lämpimät, sekä mahdollisimman monikäyttöiset. 
  • Yhdet sandaalit tai muut kesäkengät ovat ainakin itselleni pakolliset. Ne ovat erittäin monikäyttöiset, sillä niillä voi viedä vaikka roskatkin ulos. 

Tsekkaa nämä kaupat kenkiä ostaessa:

Nudge | Partioaitta (Vihreämpi valinta -kategoria) | Veja | Ivalo | MIRET | El Naturalista | Kavat | Ecoalf Po-zu

♥︎    ♥︎    ♥︎

Lataa ilmaiseksi
 

pdf: vaatekaapin kulmakivet

tai lataa täältä: ”lataa ilmaiseksi”-sivu (löytyy myös etusivulta)

saatat pitää myös näistä postauksista

Scroll to Top