LUUKKU 17: Vegaaninen joulumenu – valmistuotteita ja reseptejä

Muistan, kuinka ensimmäisenä vegaanisena joulunani olin vähän hukassa joulumenun kanssa. Suomalaiseen jouluun kuuluu vahvasti juuri kinkku ja laatikot, ehkä myös juustotarjottimet, kakut ja rahkat. Vegaanijoulun voi toteuttaa perinteisenä, mutta kannattaa myös rohkeasti kokeilla erilaisia perinteistä poikkeavia reseptejä. 

Onneksi nykyään vegaanireseptejä löytyy pilvin pimein ja valmisruokiakin yhä enenevissä määrin. Siksi olenkin kerännyt alle parhaat vegaanireseptit ruokabloggaajilta, erilaisilta ruokasivustoilta ja omasta blogistani. Lisäksi olen listannut muutamia esimerkkituotteita joulun valmisruoista. 

Reseptit löydät napsauttamalla linkkiä. Esimerkkituotteet löytyvät kaupasta juuri tuolla listaamallani nimellä. Niiden osalta kannattaa tarkistaa saatavuus esimerkiksi K-ruoan tai Foodien sivuilta. 

ps. Jos haluat vähentää punaisen lihan syömistä, mutta et halua ryhtyä vielä täysin kasvislinjalle, kokeile jouluksi kalkkunaa tai lohta. Niin itse tein, kun ryhdyin hiljalleen vähentämään lihaa. On täysin ymmärrettävää, ettei heti halua tehdä jyrkkää siirtymää täysin vegaaniseen jouluun.

Aamupala:

Osta valmiina:

  • Hoviruoka Maidoton riisipuuro
  • Hoviruoka Kaurainen ohrapuuro
  • Valio mustikkakeitto
  • Pirkka ruusunmarjakeitto
  • Vaasan Joululimppu
  • Salonen Vaalea joululimppu
  • Fazer Cashew-karpalociabatta
  • Fazer Leipurit Kaura & karpalo leipäjauhosekoitus
  • Vaasan Kotiuunin rukiinen pikkupiirakka
  • Hoviruoka Riisipiirakka
  • Hoviruoka Gluteeniton riisipiirakka
  • Pirkka Parhaat Luomu saaristolaisleipä
  • Maalahden Limppu viipaloitu

Kokeile itse:

Vinkki: paras vegaaninen riisipuuro valmistuu Alpron vaniljasoijamaidosta! Kylmänä se maistuu ihan riisifrutilta, joten puuro toimii myös jälkkärinä. 

Suurin osa leivistä on vegaanisia, mutta limpuissa voi olla piimää. Samoin suurin osa mehukeitoista ja hilloista on vegaanisia, mutta kannattaa tarkistaa asia ennen ostamista.

Juomat:

Osta valmiina (Alkosta):

  • Nordfors Luomu Valkoviiniglögi
  • Perinteinen Punaviiniglögi Luomu
  • Rocky Choco & Nuts Glögg
  • Dufvenkrooks Rommirusina
  • Hiisi Aarni Kuusenkerkkä Ale
  • The Original Small Beer Dark Lager
  • Zéra Merlot (alkoholiton)
  • Torres Natureo Garnacha Syrah 2020 (alkoholiton)

Vinkki: tsekkaa tuleva luukku 19, jossa on lisää vegaanisia juomia joulupöytään! 

Lähes kaikki glögit ovat vegaanisia, samoin limsat, mehut ja kombuchat. Alkoholeista taas iso osa on epävegaanisia ainesosien tai valmistustavan takia.

Kokeile itse:

Juustotarjotin:

Keksit:

  • Kantolan Valitut keksit 5 parasta
  • Kantolan Valitut keksit Perinnekeksi
  • Kantolan Valitut keksit Spelttikeksi
  • Kantolan Valitut Ruiskeksi
  • Ritz suolakeksi
  • Pirkka suolakeksi
  • Linkosuo aito ruissipsi

Juustot:

  • Cheezly soijajuustot (edam, cheddar, chilipaprika)
  • Porlammin Vege Plus (cheddar, emmental, gouda)
  • Ilo Cashew valkohomejuusto
  • Ilo Cashew Blackie juusto
  • Sheese Blue English style juusto
  • Violife Tomaatti-basilika juustopala
  • Violife Epic Mature Cheddar
  • Oatly påMackan (maustamaton, tomaatti-basilika, valkosipuli-kurkku)
  • Sheese tuorejuusto (maustamaton, ruohosipuli, sweet chili, valkosipuli & yrtit)
  • Violife Creamy tuorejuusto (original, herbs, hot peppers, cheddar, tzatziki)
  • Auran levitteet (valkosipuli-persilja, aurinkokuivattu tomaatti, paprika, chili)

Hillot:

Lähes kaikki hillot ovat vegaanisia!

Kaviaari:

  • Hyvä Apaja Cavi-Art merileväkaviaari
  • Euro-East Vegan Cavi’ar merileväkaviaari
  • Arvo Kokkonen Cavi-Art merileväkaviaari
  • Vegiar merileväpasteija

Muita vinkkejä:

  • Käytä juustotarjottimella runsaasti kasviksia ja marjoja: omenoita, päärynöitä, viinirypäleitä, pensasmustikoita yms.
  • Kokeile lisätä tarjottimelle pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä.
  • Kokeile tarjota myös porkkalaa (resepti alempana) + ruisnappeja/saaristolaisleipää.
  • Patonki on hyvä lisä juustotarjottimelle. Suurin osa patongeista on vegaanisia. 

Kinkun korvike:

Osta valmiina:

  • Vegem seitankinkku
  • Santun juhlaseitan
  • Papu Jouluseitan
  • Vöner varras
  • Apetit Punajuuripyörykät
  • Apetit Rouhea Porkkana-kvinoapyörykkä
  • Hälsans Kök Kasvispyörykät
  • Fallero Paahdettu Punajuuri
  • Fallero Lempeä Lanttu
  • Pirkka Punajuuri-auringonkukansiemenpihvi
  • Hälsans Köks Sensational Burger
  • Apetit Mustapapupihvit
  • Apetit Porkkanapihvi

Vinkki: kinkkua ei tarvitse korvata vegekinkulla! Kokeile peruspihvejä ja -pullia, sekä wellingtonia. Myös kokonaisena paistettu kukkakaali (alla) toimii varmasti.

Kokeile itse:

Laatikot:

Osta valmiina:

  • Kruunu Herkku Porkkanalaatikko
  • Kymppi Porkkanalaatikko pötkö
  • Kruunu Herkku Bataattilaatikko
  • Kymppi Bataattisose
  • Kymppi Bataattilaatikko
  • Kruunu Herkku Perunalaatikko
  • Kymppi Lanttulaatikko
  • Kruunu Herkku Lanttulaatikko
  • Kymppi Punajuurilaatikko
  • Kymppi Punajuurisose

Kokeile itse:

Lisukkeet:

Osta valmiina:

  • Rainbow Punajuurisalaatti
  • Vegyu Punajuurisalaatti
  • Kotimaista Perunasalaatti
  • Salaatix Vege Perunasalaatti
  • Saarioinen Rosolli
  • Atria Rosolli
  • Atria Juhlapöydän uunijuurekset
  • Salaatix Vege Sienisalaatti

Kokeile itse:

Jälkiruoat:

Osta valmiina:

  • Annas piparit (original, polka, manteli, appelsiini, sitruuna-inkivääri)
  • Annas piparkakkutalo
  • Semper Appelsiinipiparkakut
  • Semper piparkakut
  • Myllyn Paras Joulutorttu
  • Elonen kardemummakranssi
  • Elonen pikkutoffeepitko
  • Trube Suklaa-appelsiinikakku
  • Almondy Choco Delish suklaakakku
  • Blå Band Sitruunakiisseli
  • Sr. Oetker Crème Brulée

Kokeile itse:

Lopuksi vielä kaksi kirjasuositusta. Meidän go-to joulureseptejä löytyy juuri näistä kirjoista, enkä voi niitä tietenkään täällä jakaa.

  • Vegaanin joulukirja, Elina Innanen
  • VEGE talvi, Hanna Stolt (ei täysin vegaaninen, mutta jokaisessa reseptissä ohje vegaaniseen versioon)

* Instagram linkit eivät välttämättä toimi, sillä desktop-versio ei jostain syystä näytä kuvatekstejä tällä hetkellä. Jos ne eivät toimi, katso suoraa kyseisen henkilön Instagram-tili ja etsi kuva sieltä.

saatat pitää myös näistä postauksista

Vieritä ylös