8 vinkkiä ekologiseen kauppareissuun

Alle olen kerännyt vinkkejä ekologisiin ruokaostoksiin. Kokeile, mitkä vinkit toimivat parhaiten juuri sinulle ja mitkä sinun on mahdollista toteuttaa. Postauksessa on helppoja vinkkejä aloittelijoille, ja keskivaikeita ja edistyneitä vinkkejä niille, jotka ovat jo muuttaneet arjessaan helppoja asioita.

   Yksi merkittävin vinkki ekologiseen kauppareissuun on suosia kasvisruokaa. On melkeinpä yhdentekevää, mitä materiaalia ruokakassi on, jos se sisältää paljon lihaa ja muita eläintuotteita. Keskity siis ensin kasvisruoan lisäämiseen ja teet ison ekoteon jo sillä. Postauksessa on siis oletuksena, että suosit jo kasvisruokaa.

   Itse olen muuttanut asioita arjessani hiljalleen. En ole vielä edistyneiden vinkkien tasolla, vaikka olenkin pyrkinyt ekologisuuteen jo muutaman vuoden. Tärkeää on tehdä pieniä tekoja ja hyviä valintoja, eikä pyrkiä täydellisyyteen. Vaikka haluaisikin tehdä enemmän ympäristön hyödyksi, joskus vastaan saattaa tulla esimerkiksi tiukka budjetti tai saatavuusongelmat, joihin ei itse voi vaikuttaa.

 
Helpot vinkit

1. Suosi muovittomia pakkauksia

Jotkin kuivatuotteet, kuten pastat, ovat usein saatavilla joko muovi- tai kartonkipakkauksessa. Myös esimerkiksi säilykkeitä ja hilloja on saatavilla monenlaisissa pakkauksissa. Hintaero eri pakkausmateriaalien välillä ei usein ole suuri, mutta on ymmärrettävää valita muovinen (halvempi) vaihtoehto tiukan budjetin takia. Jos kuitenkin mahdollista, valitse aina kartonkinen, paperinen, lasinen tai alumiinista valmistettu pakkaus. 

   Joskus muovinen pakkaus on parempi vaihtoehto ruuan säilyvyyden kannalta tai muovitonta pakkausta ei yksinkertaisesti ole saatavilla. Silloin muovi kannattaa kierrättää tai hyötykäyttää. Tiesitkö, että esimerkiksi leipä- ja sipsipussit ovat loistavia roskapusseja?

2.   Ota kasvikset omiin uudelleenkäytettäviin hedelmäpusseihin

Monissa kaupoissa kasviksia saa ostettua pakkauksettomana. Silti monet ottavat nämä muovipusseihin, usein jopa täysin turhaa. Esimerkiksi banaani ei tarvitse muovipussia suojakseen, sillä sen kuoret suojaavat sitä. Kasvisten likaantumista ei tarvitse pelätä. Jos ostaa vain pari kasvista, voi ne punnita yhdessä, laittaa tarralapun vain toiseen ja mainita asiasta kassalla. Näin pussia ei edes tarvita.

   Jos kuitenkin haluat pussittaa banaanisi tai ostat useamman kuin pari kasvista, suosi uudelleenkäytettäviä pusseja. Voit myös käyttää paperipusseja, joita useammasta kaupasta saa nykyisin. Vältä kuitenkin biohajoavia pusseja, sillä niiden hiilijalanjälki on valitettavasti usein suuri. Jos olet kätevä käsistäsi, voit kokeilla pussien tekemistä itse netistä löytyvien ohjeiden avulla. Ja jos joudut ottamaan muovisen pussin kasviksille, käytä se uudelleen vaikka vessan roskapussina. 

3.   Suunnittele ruuat ja osta vain se, mitä tarvitset

Tämä vinkki säästää paitsi luontoa, myös rahaa. Suomessa ruokahävikkiä syntyy valtavat määrät, jopa 25 kiloa per henkilö vuoden aikana.  Jos viikossa käyttää esimerkiksi puoli tuntia seuraavan viikon ruokien suunnitteluun, vähentää jo selvästi ruokahävikkiä. Parempi olisi, kun hakisi kerralla viikon tai ainakin muutaman päivän ruoat. Jos kaupassa käy usein, mukaan tarttuu kaikkea tarpeetonta.

   Parasta ennen- päiväyksiä ei kannata pelätä. Ne ovat vain suuntaa-antavia, sillä usein ruuat säilyvät hyvänä vielä kauankin tuon kyseisen päivän jälkeen. Ja myönnettäköön, että käytän tuotteita joskus myös viimeisen suositeltavan käyttöpäivän jälkeenkin, jos tuote näyttää kunnolliselta. Älä kuitenkaan syö eläintuotteita viimeisen käyttöpäivän jälkeen. 

4. Ota oma kassi kauppaan

Luonnon ja rahan säästämiseksi kauppaan kannattaisi ottaa oma kassi. Uuden kassin ostaminen on kuitenkin ekologista vain pitkällä tähtäimellä puuvillan takia, joten parempi olisi, jos käyttäisi jo omistamaansa kassia tai muusta kuin puuvillasta tehtyä kassia. Uskaltaisin väittää, että jokaiselta löytyy kotoa jonkinlainen kassi, mutta jos ei löydy, sellaisen voi ostaa vaikka kirpputorilta. Kassin voi myös tehdä itse esimerkiksi vanhasta paidasta. Myös muovipussia voi käyttää uudelleen ja uudelleen rikkoutumiseen asti. Usein kassi kuitenkin unohtuu kotiin, jos kaupassa käy vaikka suoraa töistä päin. Autossa tai laukussa kannattaakin aina pitää kestokassia kaiken varalta.  

   Monet perustelevat muovipussin ostamista sillä, että he käyttävät sitä roskapussina. Kauppakassit ovat kuitenkin paksumpaa muovia kuin roskapussit, joten roskapussien ostaminen erillisenä olisi parempaa luonnon kannalta. Ekologisempia vaihtoehtoja roskapussiksi ovat esimerkiksi kierrätysmuovista tai kasvikuiduista valmistetut pussit, mutta myös perinteinen roskapussirulla on ekologisempi kuin kaupan muovikassi. Myös edellä mainitsemani leipä- ja sipsipussien, sekä kaiken muun mahdollisen käyttö roskapusseina on suositeltavaa. Ekologiseen elämään usein kuuluu jätteen vähentäminen, kierrätys ja kompostointi, eikä sekajätettä edes lopulta synny niin paljoa.

Lue lisää: Jätteetön keittiö – kurkistus keittiööni

 
Keskivaikeat vinkit 

5. Osta mahdollisimman iso pakkaus

Monia tuotteita, kuten kaurahiutaleita ja mausteita, on mahdollista ostaa erikokoisissa pakkauksissa. Usein käyttämiäsi tuotteita kannattaa ostaa isommissa pakkauksissa, jolloin säästyy pakkausmateriaalia ja rahaa. Isompi pakkaus maksaa usein vähemmän kuin vastaava määrä pienemmässä pakkauksessa olevaa tuotetta. Ongelmana saattaa olla säilytystilan puute ja saatavuus. Kaikissa kaupoissa ei suurempia pakkauksia ole, eikä omassa keittiössä usein ole tilaa isommille pakkauksille. 

 

Edistyneet vinkit 

6. Osta satokauden kasviksia ja lähiruokaa

Tämä vinkki vaatii jo enemmän suunnittelua ja tietämystä. Satokauden vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja kalaa voi käydä katsomassa satokausikalenteri.fi sivustolta kohdasta ”sesongissa nyt”. Omat ruokansa voi suunnitella näiden raaka-aineiden pohjalta. 

   Lähiruoka voi olla omassa kaupungissa tai sen lähialueilla tuotettua ruokaa, tai suomalaista ruokaa. Nämä saattavat joskus olla kalliimpia kuin ulkomailla tuotetut tuotteet, mutta eivät läheskään aina. Syitä suosia lähiruokaa ovat sen helppo jäljitettävyys, turvallisuus, tuoreus ja tietenkin ekologisuus, kun ruoka tuodaan läheltä. Lisäksi lähiruoan tuotanto luo työpaikkoja alueelle vahvistaen alueen taloutta. 

7. Katso merkit (luomu, reilu kauppa yms.)

Tämä vinkki on edistyneempi, sillä harva katsoo ruokakaupassa tuotteiden merkintöjä. Jos on jo muuttanut arjessaan helppoja asioita, kuten muovipussien käytön ja toivoisi voivansa tehdä enemmän (ja kykenee siihen taloudellisesti), merkkien katsominen on hyvä tavoite. Luomuruokaa kannattaa suosia torjunta-aineiden vähyyden takia ja reilun kaupan tuotteita työntekijöiden parempien olojen ja korkeamman palkan takia. Kannattaa katsoa myös ympäristömerkkejä, kuten EU:n ympäristömerkkiä, joka kertoo tuotteen olevan ympäristön kannalta parempi vaihtoehto. Myös edellä mainitsemaani lähiruokaa ja lähituotantoa kannattaa tukea. Suomessa tuotetun tuotteen tunnistaa esimerkiksi avainlippumerkistä tai sirkkalehtimerkistä. 

Huom! Osa merkeistä on maksullisia tai vapaaehtoisia, joten tuote, jossa ei ole merkkiä, ei ole automaattisesti esimerkiksi ulkomailla tuotettu tai huono ympäristölle.   

8. Käy bulkkikaupoissa

Bulkkikaupat ovat kauppoja, joissa asiakas ottaa pakkauksettomia tuotteita omiin pusseihin ja purkkeihin. Bulkkikaupat Suomessa ovat vielä harvinaisia ja siksi ne saattavat olla hintatasoltaan hieman kalliimpia kuin normaalit ruokakaupat. Ne ovat kuitenkin mahtavia, jos omaa jätemäärää haluaa vähentää. Monissa normaaleissa ruokakaupoissakin on esimerkiksi irtopähkinöitä, joita voi ostaa omaan pussiin. Kotona kannattaa säästää kaikenlaiset lasipurkit, esimerkiksi hillopurkit, ja käyttää niitä bulkkiostoksissa. Myös tiheät hedelmäkassit soveltuvat bulkkiostoksiin hyvin. Niitä voi käyttää myös muuhunkin säilytykseen.

saatat pitää myös näistä postauksista

Scroll to Top