LUUKKU 8: 20 aineetonta lahjaideaa

Paras lahja on mielestäni aineeton. Alle olen kerännyt 20 aineetonta lahjaideaa, joista osasta olen antanut muutaman esimerkin. Lahjaideoita on niin lapsille kuin aikuisille!

   Lapsille kannattaa opettaa jo pienestä pitäen, että lahjan ei aina tarvitse olla materiaa. Aineettomista lahjoista ilahtuvat myös mm. sellaiset, jotka eivät toivo mitään ja sellaiset, jotka eivät missään nimessä halua turhaa materiaa pyörimään. Mielestäni lahjanannon tulevaisuus on nimenomaan aineettomissa lahjoissa, joista syntyy ihania muistoja!  

Aineettomia lahjoja miettiessä kannattaa tsekata Elämyslahjat! Sieltä löytyy varmasti hyvä vaihtoehto ihan jokaiselle.

  1. Yhteistä tekemistä

Hotelliyö, kylpyläpäivä, yhteinen matka, ravintolaillallinen, pakohuonepeli, zipline-rata, leffailta, Kiasma-kierros, seikkailupuisto, vesipuisto, Heureka, huvipuisto yms. 

  1. Palvelus

Lastenhoito, koiranulkoilutus, siivous, auton pesu, kaupassakäynti & ruoanlaitto jne.

  1. Lahjoitus

Lahjoita esimerkiksi luonnonsuojeluun, tyttöjen koulutukseen tai köyhään maahan lahjan saajan puolesta. Myös Joulupuu-keräykseen osallistuminen yhdessä olisi todella merkityksellistä. Silloin voisitte yhdessä valita lahjan vähävaraiselle lapselle. Se täytyy kuitenkin hoitaa ennen jouluaattoa.

  1. Lahjakortti

Vaatekauppaan, johonkin palveluun (esim. Nintendostore, Netflix, iTunes), ruokakauppaan, johonkin elämykseen yms.

  1. Suoratoistopalvelu

Lupaa maksaa hetken ajan jotain suoratoistopalvelua tai osta edellä mainittu lahjakortti.

  1. Äänikirjapalvelu

Lupaa maksaa hetken ajan jotain äänikirjapalvelua tai osta lahjakortti.

  1. E-kirja

E-kirjoja voi tietääkseni lähettää sähköpostitse. Kokeile esimerkiksi keittokirjaa!

  1. Nettilehtitilaus

Sisustuslehti, muotilehti, tiedelehti, autolehti, Hesari, Marvel Unlimited, luontolehti, nuortenlehti, Aku Ankka, Koululainen yms.

  1. Museokortti
  1. Sarjalippu leffoihin
  1. Ranneke huvipuistoon
  1. Festarilippu
  1. Jäsenyys

Kokeile esimerkiksi Ursan tai jonkin luontoliiton jäsenyyttä. Myös kuntosalijäsenyys voisi toimia.

  1. Säästäminen/sijoittaminen

Aloita säästäminen nuorelle tai lapselle. 

  1. Rahalahja

Lupaa esimerkiksi auttaa ajokortin maksamisessa tai auta uuden puhelimen ostossa.

  1. Kurssi/workshop

Kokkauskurssi, keramiikkakurssi, yoga-tunti, kielikurssi, valokuvauskurssi yms. Voit mennä itse mukaan!

  1. Pala Itämerta tai muu vastaava lahjoitus
  1. Video vaikuttajalta

Monelta tubettajalta ja muilta vaikuttajilta voi tilata terkkuja videon muodossa. Lapsi varmasti ilahtuisi lempparitubettajan terveisistä!

  1. Lupaus

Lupaa läheisillesi lopettavasi esimerkiksi tupakanpolton. 

  1. Powerpoint-esitys/video

Powerpointti tai video sinun ja lahjansaajan rakkaimmista muistoista olisi ihana. Se voisi sisältää niin tekstiä kuin kuvia ja videoita!

2 ajatusta aiheesta “LUUKKU 8: 20 aineetonta lahjaideaa”

Kommentointi on suljettu.

saatat pitää myös näistä postauksista

Scroll to Top